Kisoihin on enää muutama päivä ja viime viikot ovatkin olleet aikamoista hallittua hullunmyllyä järjestäjätahon puolella. Lopulta saimme varmistettua mukaan kahdeksan joukkuetta ympäri Suomea. Näiden kisojen aikana todellakin ratkeaa Suomen atleettisimman koulun titteli.
Perjantaina paikalle kannattaa tulla ennen klo 14, jolloin pelataan kisojen aloituspelit. Pelit pelataan kahdella kentällä, Velodromin sisäkentällä ja Velodromin harjoituskentällä. Yleisölle on tarjolla loistavaa viihdettä ja kovaa kilpailua. Kisojen finaali pelataan lauantaina klo 16 ja samalla pidetään jännittävä loppuseremonia. Muistakaa liittyä jatkoille Tigeriin lauantaina, osallistumislipulla on vapaa sisäänpääsy klo 24 asti (narikka pitää kuitenkin maksaa, K20).
Kiitämme myös yhteistyökumppaniamme Accenturea. He päättivät lähteä mukaan kunnianhimoiseen projektiimme ja ovat todella mukana aivan uudenlaisessa opiskelijayhteistötapahtumassa. Accenture hakee jatkuvasti hyvällä asenteella varustettuja tulevaisuuden ammattilaisia loistavaan porukkaansa. Velodromin katsomosta voitte myös katsella Accenture-kentällä tapahtuvia pelejä.
Enää muutama päivä…!