Otteluennakko: Kyamk Eagles @ Hamina 6.4.2015

Predators lähtee vieraspelikiertueensa ensimmäiseen otteluun Kyamk Eaglesia vastaan historian valossa selkeänä ennakkosuosikkina. Edellisten vuosien kohtaamisissa Predators on onnistunut kaatamaan Kyamkin poikkeuksetta varsin suurinumeroisesti. Toisaalta Aallon pelaajistoa rasittaa takuulla lauantaina käyty korkeakoulumaajoukkueottelu, jossa yhteensä seitsemän saalistajien 16 alottavasta pelaajasta nähtiin tositoimissa. Lisäksi useat loukkaantumiset ja sairastelut vaivaavat joukkuetta ja esimerkiksi Predatorsin molemmat pelinrakentajat ovat epävarmojen listalla ottelun alla. Samaan aikaan Kyamk Eagles on edelliskausiin verraten vahvistunut sekä parantanut peliään, joten Predators joutuu pelaamaan täysitehoisen ottelun voittaakseen sen.

-Uskon, että meillä on tarpeeksi syvyyttä meidän joukkueessa ja pystymme tuomaan uusia pelaajia uusille pelipaikoille. Ensin lähdetään tietysti voittamaan peli, mutta haluaisin antaa maajoukkuepelaajille mahdollisimman paljon lepoa, kommentoi Predators-päävalmentaja Pekka Lamminsalo alla olevalla videolla muutoksia maanantain ottelun pelaajakokoonpanossa.

Hyökkäyksessä Aalto lähtenee totutusti hyvin juoksupainotteisella hyökkäysstrategialla liikkeelle. Pakkaa sekoittaa kuitenkin pelinrakentajien Aleksi Pyykkösen ja Joonas Kolunsaran mahdolliset poisjäännit sekä keskus- ja laitahyökkääjien paikoilla tapahtuneet sairastumiset. Kokoonpanomuutokset luonnollisesti rajoittavat pelikirjan koko repertuaarin käyttöä. Pelkästään juoksuja Predators kuitenkaan tuskin viljelee ja tilanteen salliessa tulee joukkue varmasti harjoittelemaan myös esimerkiksi heittokuvioita viikon päästä pelattavaa Santahaminan NDU-revanssia ajatellen.

Puolustuksessa Predators saa vastaansa organisoidumman Eagles-hyökkäyksen kuin mihin edellisvuosina on totuttu. Kyamkin QB-WR-parivaljakko Antti Willberg-Osku Karttunen onnistuivat esimerkiksi NDU:ta vastaan löytämään toisensa useasti kadettien tiukasta heittopuolustuksesta huolimatta. Eagles pelaa lisäksi tasaisesti sekä juoksua että heittoa yrityksestä riippumatta, mikä tekee puolustukselle ennakoinnin todella hankalaksi. Predators-puolustuksessa pulaa on etenkin LB-osastolla, jossa koko tukimieskaarti on epävarma pelaamisestaan ottelun aattona.

Ottelu pelataan pääsiäsmaanantaina Haminan palloiluhallissa. Pelin kick-off on kello 14. Lisätiedot tapahtumasta löytyvät facebookista osoitteesta: https://www.facebook.com/events/688314401280692/

[youtube=https://www.youtube.com/watch?v=pWOAX8nUAJk]