Aalto Predators aloitti uuden lukukauden voitokkaasti – punaisten palkintokaappia täydentämään AYY:n Sankaritunnus & Aalto-yliopiston Vuoden urheilija -palkinto

Vaikka saalistajaryhmän viime kausi päättyi kirvelevään tappioon Lappeenranta Wildmenille Student Bowlin pronssiottelussa, Predators on aloittanut uuden lukukauden viheriöiden ulkopuolella voitokkaasti.

Aalto Partyssa yhdistyksen puheenjohtaja Pauli Putkonen vastaanotti AYY:n Predatorssille myöntämän sankaritunnuksen. Sankaritunnustus myönnetään ylioppilaskunnan ja sen jäsenten elämään vaikuttaneesta yksittäisestä teosta tai hankkeesta, tai niiden muodostamasta sarjasta.

Palkintosade jatkui myös Aalto-kymppi tapahtumassa, jossa todellinen seuraikoni, viime vuoden hallituksen puheenjohtaja ja tuore amerikkalaisen jalkapallon suomenmestari Lauri Vainio palkittiin Aalto-yliopiston vuoden 2017 urheilijaksi. Palkinnon kävi Laurin puolesta noutamassa toinen tänä keväänä Vaahteraliigan mestaruutta juhlinut saalistaja Akseli Olin.

Ensimmäiset viitteet siitä jatkuuko Predatorsin voittokulku myös viheriöiden puolella saadaan lokakuun ensimmäisenä päivänä Open Practice -tapahtumassa saalistajien kotiluolassa Otahallissa.